Elo tää juoksuhaudoissa on, meille käskynä vain kohtalon...
Elämä ei aina kysele, mitä tahdomme tänään tehdä.
Meidän elämämme tarkoitus oli nyt ojankaivuu Nippurin kaupungin läheisillä viljavilla tasangoilla, ja saatoimme laulaa paikallisten kanssa "elo tää vesihaudoissa on, meille käskynä vain jumalten..."
Kanavatöissä
"Alussa oli suo, kuokka ja Jussi" mutta siellä sentään oli metsän antamaa varjoa ja aamun viileyttä. Täällä taivas ei ollut sininen ja valkoinen, vaan läpeensä sininen ja Utu ei ollut yhtään utuinen, vaan paistoi täydellä terällä paljaisiin selkiimme. Päämme suojaksi olimme käärineet jotain riepua. Lämpötilan täytyi varjossa olla jotain 40 asteen tuntumassa. Otsamme kyllä oli hiessä, mutta kuumuuden takia emme hikoilleet vaan hiki haihtui suoraan ihon läpi. Onneksi vettä oli riittävästi tarjolla, kun leilimme tyhjenivät.
Ensimmäinen tunti meni vielä jotenkin. Mutta sitten alkoi kyllä yksitoikkoinen homma ottaa nuppiin ja käydä voimille...
Vaihtelimme kaverini kanssa kuokkaa ja vasua. Metallinen kuokka oli raskas, multa paakkuista ja auringon kovettamaa, tottumattomat kourani alkoivat pian hiertää ja rakkuloita nousta. Vaan melkoinen fyysinen homma oli myös nostaa vasullinen multaa kaivannon pohjalta ja heittää se yhä korkeammaksi kasvavalle reunalle. Vaan se oli nyt kohtalomme, elämämme tarkoitus, viljellä ja varjella puutarhaa.
Osa ryhmästämme oli lähetetty ruoppaamaan matalaa kastelukanavaa, ja siellä he seisoivat polviaan myöten mudassa kuokkien vetistä raskasta savea vasuihin. Veden juoksu tähän kanavaan oli väliaikaisesti padottu niin että hedelmällistä lietettä saataisiin sieltä pelloille kaadettavaksi ja kaivantoa syvennettyä veden virtaamisen parantamiseksi.
Heihin nähden meillä oli käynyt hyvä tuuri työpaikan suhteen.
Työnvalvojat
Koska olimme vapaaehtoista työvoimaa ja ilmeisen kokemattomia, kaivannon reunalla olevat alikessut sallivat meille tavallista enemmän tupakkataukoja - vaikkei kellään tosin ollut tupakkia mukana. Heidän vastuullaan oli työn eteneminen ja valmistuminen, ja se oli mahdollista vain, jos työntekijät pysyivät tahdissa.
Kun olimme hetken kaivannossa seisseet ja huohottaneet, käsiämme ihmetelleet, tuntui olalla jo työnvalvojan kepin lempeä kosketus - takaisin töihin siitä laiskottelemasta!
Lähituntumassa kuului kuitenkin aika usein alikessun kepin vihainen viuhahdus ja läjäys jonkun selkään vauhdittamaan kutsumustyön tekemistä.
Muistimme, kuinka jopa pikkujumalat tähän työhön uupuivat ja nousivat alikessuja vastaan avoimeen kapinaan.
Onnettomuus
Ruopattavan kanavan suunnalta kuului sellainen kivunhuuto, ettei se voinut olla työnantajan kepin sivalluksen aiheuttama älähdys. Joku oli iskenyt kuokkansa pahaan kohtaan ja se luiskahti jalkateräänsä. Siellä oli nyt savea ja verta sekaisin kuin Mamin savipajassa kerrassaan.
Kuokassa on raskas ja terävä metallikärki, ja en olisi ihmetellyt, jos miehen jalkaterä olisi kerrassaan katkennut kahtia. Hänet nostettiin kaivannosta ja kuljetettiin palmujen varjoon. Siellä runsaasti vertavuotava jalka peiteltäisiin antiseptisin yrtein ja sidottaisiin pellavakääreeseen. Muuten uhkana olisi nopea tulehdus tässä ilmastossa, kuolio ja sitten tuskallinen kuolema.
Elämän tarkoitus
Koska meille on säilynyt lähinnä hallitsevan luokan kirjoituksia, kuninkaiden ja papiston laatimia tekstejä, Sumerin "tavallisen kansan historia" on vaikeampi hahmottaa.
Sumerin ja Akkadin kuningas Shulgi ottaa isänsä Ur-Nammun tavoin kaiken kunnian itselleen "minä kaivoin kanavan X, jossa lihavat karpit uivat ja jonka yllä linnut lentelevät". Vaan liekö kuningas itse koskaan kuokalla montakaan vasua täyttänyt?
Me olimme valmiita kapinoimaan jo muutaman työtunnin jälkeen, eurooppalaisina Ranskan vallankumouksen tasa-arvon valtaamina, yksilöinä, joilla on YK:n ja Suomen perustuslain takaamat kansalaisoikeudet ja velvollisuudet.
Mutta katsellessamme paikallisen väestön ilmeetöntä uurastusta meistä vaikutti, että he olivat kokonaan toisenlaisessa maailmassa, jossa "yksilö" oli tuntematon käsite. Porukalla tehtiin, mitä maailman alusta jumalten säätämä järjestys edellyttää. Ei ole mitään vaihtoehtoja, jos kanava ei valmistu ja vesi ala virrata pelloille, ravinnoksi tarvittavat kasvit nääntyvät ja kuolevat.
Elämä on elettävä.
Alikessujen paikallaolo ja keppien viuhina kertoi kuitenkin siitä, etteivät sumerilaisetkaan pelkkiä koneita ole, vaan pientä mutinaa sieltä hampaidenvälistä kyllä kuului. Tehtiinhän tätä raskasta työtä päivästä toiseen koko viikon ilman sapatin lepoa (sumerilaisten viikossa on seitsemän päivää) aamusta iltaan kuuman auringon alla.
Mutta se on ihmisen elämän tarkoitus, että jumalat (ja muut herrat) saavat loikoilla viileissä saleissaan työmme hedelmistä nauttien.
Tasan ei käy onnen lahjat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti