perjantai 11. lokakuuta 2013

[Matka] Ihmiselon tarkoitus (1)

Kanavatöissä aikamme etelä-Intiassa, Pulicat
kuva CReNIEO
Noin kahden tunnin ratsastuksen jälkeen saavuimme perille ensimmäiseen kohteeseemme. Parkkeerasimme aasimme palmumetsikön keskelle ja ne pääsivät laitumelle muonaa turpaansa hamuamaan. Puiden välistä näkyi suurella aukealla melkoista väen vilinää ja kaikenlaista huutelua ja melskettä sieltä kuului. Saimme leipää ja vihanneksia ja hedelmiä, jotka maistuivat pitkän matkamme jälkeen.

"Päiväohjelmamme tarkoitus on tutustua ihmiselämän tarkoitukseen" selitin osaltani porukalle.

Arudlugal kertoi :"tämä on yksi Sumerin ja Akkadin kuningas Shulgin monista kanavatyömaista ja peltoalueista. Ryhmämme miehet lähtevät kuninkaan palvelijoina (aradlugal) tuonne kaivamaan ja ruoppaamaan kastelukanavia nippurilaisten kanssa. Naiset taas menevät Elutin johdolla tuolla näkyville viljelmille. Siellä tarvitaan apua kikherneiden, sipulien ja valkosipulien keräämisessä ja taatelisiirapin valmistamisessa."

Kanavaa kaivamassa aikamme Afganistanissa
kuva wikimedia
Vyöttäydyimme kärryissä tuotuihin työasuihin. Aradlugal ja Luanna johdattivat miesporukan palmujen keskitse avoimelle tasangolle, jossa oli paahtavan auringon alla kanavan kaivuu ja ruoppaustyössä ja kasteluun tarvittavia patoja rakentamassa varmaan toistasataa paikallista. Naisväki seurasi Hei Hiliä! tulvaveden ja patojen sekä painovoiman avulla kasteltuja peltoja (gravitation irrigation).

Käskymiehet vaativat kuningas Shulgin nimissä kaikilta hyvää työsuoritusta ja auttoivat kepeillään laiskempia ahkeruuteen. Oppaamme sopi näiden alikessujen kanssa mihin ryhmiin meitä laitettaisiin työhön. Osalle annettiin käteen raskas metallinen kuokka, osalle suuri vasu, jolla mutaa nostaisimme kaivannon reunalle.

Näin meistä tuli hetkeksi virallisesti sumerilaisia ojankaivajia toteuttamaan ihmisen elämän tarkoitusta.

Sureshwari kanavaa kaivamassa nykypäivinä
Odisha, Intia
kuva Sureshwari Canal

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti